Uskon sankarit?

Viimeisestä postauksesta on taas vierähtänyt tovi, joten kirjoitellaan taas jotain ajatuksia. Lueskelin tuossa aamulla kuinka Keskisuomalainen uutisoi suurenakin uutisaiheena sen, että presidenti Tarja Halonen saapuu Jyväskylään jo peräti toista kertaa tämän vuoden aikana. Samassa hetkessä kaksi aivosoluani törmäsivät toisiinsa ja siirryin ajatuksissani kauaksi Tarja Halosesta ja Suomen tasavallasta. Nimittäin toisenlaiseen valtakuntaan ja sen toisenlaisiin sankareihin. Jumalan valtakuntaan ja uskon sankareihin. Ihmisiin, jotka tavalla tai toisella ovat osoittaneet kadehdittavaa lujuutta uskossaan ja rakkaudellista asennetta sydämessään. Kun kaksi aivosoluani vielä kipinöivät törmäyksestä, kerkesin jo miettimään ajatuksieni hurskautta. Voiko uskossa olla edes sankareita? Voiko uskovainen ihannoida ketään toista uskovaa? Vai onko se kaikki vain ihmisten palvontaa? Eikö meidän pitäisi olla enemmänkin Kristuksen seuraajia kuin kenenkään muun? Kristushan on ainoa joka todella voi olla uskon sankari – muut ovat enemmän tai vähemmän huonompia. Kristus eli täydellisen elämän, hän on ruumillistunut Sana, Jumalan Poika, Messias, jne. Siksi uskovien ainoa sankari voi olla vain Jeesus Kristus eikä muista uskovista kannata ottaa mallia. Eikä vahvoja uskonmiehiä/naisia tulisi nostaa jalustalle vaan korottaa yksin Jeesusta.

Niin hurskaalta kuin se kuulostaakin, niin kyseessä on lopultakin vain raamatullisen sankari-käsityksen toinen puoli. ”Olkaa minun seuraajiani, niin kuin minä olen Kristuksen seuraaja.”, kirjoittaa Paavali korinttilaisille. On totta, että Kristuksen tulee olla meidän ykkösidoli, mutta toisten uskovien elämääkään ei saisi unohtaa. Sellaisten ihmisten, kuten C.T. Studdin, George Müllerin tai vaikkapa suomalaisen Toimi Yrjölän, elämistä voidaan ottaa paljon oppia, innostua ja toisaalta rohkaistua. ”Jos Jumala saattoi täyttää tuollaisten tavallisten ihmisten sydämet Pyhällä Hengellä ja kiivaalla tulella Jumalan valtakunnan puolesta, niin miksei sama voisi tapahtua myös minulle?” Helluntaiherätyksenkin historia on täynnä Jumalan valtakunnan sankareita, mutta usein me olemme niin hurskaita ja pyhiä ettemme tajua antaa heille sitä arvoa, joka heille kuuluu. ”Meidän tulisi aina muistaa niiden uhri, joita Jumala on käyttänyt valtakuntansa perustamiseen. He ovat kunnioituksemme ja huomiomme arvoisia”, kirjoittaa veli Yunkin.