Teille on opetettu: ’Älä luovuta’, mutta minä sanon teille: ’Luovuta, jos on sen aika ja paikka’

Aika rientää armotonta tahtiaan ja 30:n päivän sosiaalisen kokeiluni kolmas viikko on jo melkein loppunut ilman ainuttakaan postausta blogin puolelle. Sille ei voi mitään, joskus into laantuu ja kutsumusta koetellaan, jne. Luovuttaa en kuitenkaan vielä aio. Uskon kohtuullisen vilkkaaseen neljänteen viikkoon.

Moni on varmaan tuolla Facebookin puolella törmännyt yo. kuvaan. Kuvan viesti on lyhyesti ja ytimekkäästi ollut, että koskaan ei pitäisi luovuttaa. Et voi tietää kuinka lähellä päämäärää oikeasti olet. Ehkä jo seuraavan hakun iskun takana odottaisi timanttinen päämääräsi. Varmasti totta. Varmasti onkin niin, että toisinaan luovuttaminen on vain tekosyy laiskuudelle. Kun ei enää jaksa yrittää, välittää tai hoitaa, niin luovutetaan. ”Ei musta oo siihen. Ei siitä mitään kuitenkaan olisi tullut. Luovutan, en jaksa enää. Tämä meni liian vaikeaksi, liian rankaksi”.  Luovuttaminen on huono vaihtoehto, jos on kyse ihmissuhteista, avioliitosta, seurakunnasta, jumalasuhteesta, jne. Mutta toisinaan luovuttaminen voi olla juuri se oikea ratkaisu parempaan ja terveempään elämään.

Jos päämäärä on alusta alkaen ollut metsässä, niin on parempi luovuttaa kuin puskea höyryveturin lailla paikkaan, johon et oikeasti edes halua. Voimme olla niin jumittuneita omiin unelmiimme, ettei Jumala ole koskaan päässyt istuttamaan meihin hänen unelmiaan. Luovuttaminen omien unelmien suhteen voi auttaa siinä tilanteessa. Toisaalta voimme olla niin ympäristön, lähipiirimme, sukulaisten tai kaverien (epä)suorien odotuksien painostama, että yritämme ja yritämme täyttää nuo odotukset. ”Luovuttaa ei saa, muuten ne ajattelee minusta pahoja. Muuten ne luulee, että olen heikko ja saamaton. Että aloitan mutten saa valmiiksi. Että olen epävakaa kulkija, joka ei tiedä mitä haluaa tai jaksaa. Pahimmassa tapauksessa ihmiset saattavat luulla, että minulla on jotain ongelmia. Mitä tahansa muuta, mutta luovuttaa en voi”. Mutta joskus luovuttaminen on suurinta vahvuutta, mitä ihminen voi osoittaa. Joskus on parempi luovuttaa ja todeta, että pohja kestää siitä huolimatta. Elämä ei olekaan kiinni ainaisesta suorittamisesta ja yrittämisestä täyttää ympäristön odotukset. Joskus luovuttamisella annamme Jumalalle mahdollisuuden kasvattaa meitä armossaan ja istuttaa meihin omia unelmiaan. Tärkeintä ei olekaan se, mitä muut minusta sanovat, vaan se mitä mieltä minä itse olen itsestäni. Ja ennen kaikkea, mitä mieltä Jumala on minusta. Ja että Jumala armahtaa luovuttaneita ja epäonnistuneita. Joskus luovuttaminen voikin olla tie vapautumiseen.

”Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa” (Room. 9:16)