Takaisin opistonmäelle

Aikalailla tasan neljä vuotta sitten tapahtui jotain odottamatonta ja yllättävää. En koskaan ollut miettinyt saatikka haaveillut opiskelevani joskus Raamattua Isossa Kirjassa. Niin siinä vain kuitenkin kävi, että löysin itseni juurikin sieltä, mistä en odottanut. Alkuperäinen tarkoitus oli opiskella siellä yhden lukuvuoden ja sitten jatkaa TJT:n opintoja Jyväskylässä. Toisin kuitenkin kävi. Rakastuin paikkaan, ihmisiin, teologiaan, kirjoihin ja lopulta myös erääseen naiseen. Reilu kaksi vuotta sitten sanoimme tahdon, joten karistin Ison Kirjan pölyt jaloistani. Tarkoitan, olin jo löytänyt elämäni naisen opistonmäeltä, joten mitä sitä enää siellä notkumaan. Job well done – right? 😛

Nooh, ei ehkä ihan niinkään. Alkuperäisenä ajatuksena oli näet vuoden päivät hengähtää Jyväskylässä TJT:n opintojen parissa. Toisin kuitenkin kävi. Ahneudessani halusin olla vielä yhden kuukauden kesätöissä, joten jäin vielä yhdeksi lukuvuodeksi opiskelemaan bittien salaisuutta Pyhän Kolminaisuuden sijaan. Kauppatieteiden kandidaatin paperit sain siitä hyvästä, mutta nyt on aika suunnata uudelleen opistonmäelle. Ei sen takia, että etsisin uutta vaimoa (olen erittäin tyytyväinen nykyiseen), vaan koska haluan oppia lisää Jumalasta, Raamatusta ja pienestä Jumalan ihmeestä nimeltä seurakunta.

Nämä kaksi vuotta poissa sieltä ovat tehneet pelkästään hyvää. Vuoden 2010 keväällä olin erittäin väsynyt. Olin väsynyt Isoon Kirjaan ja kyllästynyt siihen meininkiin siellä. Kursseista yritin vain päästä läpi, en oikeasti kerinnyt/jaksanut ottaa niistä enää kaikkea mahdollista oppia irti. Opiskelin enemmän tenttejä kuin elämää varten (mikä on varmaan totta monen ihmisen kohdalla monessa eri koulussa – sääli sinänsä). Joten järkeilin: ”Miksi maksaa itseni kipeäksi siitä lystistä, että kärvistelen täällä ja vain yritän selviytyä päivästä toiseen?” Kun olin tehnyt päätökseni lähteä hetkeksi aikaa kuvioista pois, niin sanoin jollekin, että täällä olessani on tullut niin paljon pureskeltavaa, että tarvitsen aikaa, jotta voisin pureskella sen kaiken. Ja sitä nämä kaksi vuotta ovat olleet. Päivästä toiseen olen pureskellut oppimaani ja kokemaani. Olen opetellut olemaan hyvä aviomies ja terveellä tavalla perheen pää. Rakastamaan vaimoani niin kuin Kristus rakastaa minua. Rakastamaan niin kuin minä rakastan omaa ruumistani. Jotain olen jo oppinut ja jotain on jo päässyt muuttumaan minussa, mutta paljon on vielä matkaa.

Olen pureskellut myös omaa kutsumistani ja sitä mitä haluan elämältäni. Kuka minä todella haluan olla isona? Millaisissa tehtävissä haluan vaikuttaa tulevaisuudessa? Ja ennen kaikkea millaisiin tehtäviin Jumala kutsuu minua? Mikä on minun paikkani hänen valtakuntansa rakennusporukassa? Isoon Kirjaan mennessäni en todellakaan kuvitellut, että täältä ulos tullessani minä olen pastori. Mutta nyt se voisi olla jopa ihan realistinenkin vaihtoehto, jopa sellainen jota joku kohta itsessäni jopa toivookin. Mutta tässä on yksi lukuvuosi ja harjoittelujakso aikaa vielä miettiä ja rukoilla asiaa. Keväällä ollaan taas vähän viisaampia. Mutta huomenna suuntaan siis Corsan nokan jälleen Heikkiläntielle Keuruulle ja olen siitä jopa aika innoissani. En malta odottaa niitä hienoja kursseja, hetkiä ja ihmisiä. Asenteeni, motivaationi ja odotukseni ovat ihan toista luokkaa kuin kaksi vuotta sitten olisivat olleet – tai edes vuosi sitten olisi ollut.