Johdanto raamatuntutkimukseen ja -tulkintaan


Eksegeesin eli raamatuntutkimuksen perusajatuksena on lukea Raamattua niin kuin se on kirjoitettu. Tärkeintä on löytää kirjoittajan alkuperäinen tarkoitus eli tässä tapauksessa mitä Paavali itse ajatteli kirjoittaessaan En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo”. Tämä on hyvä lähtökohta myös raamatuntulkinnalle, sillä 2000-luvun länsimaisen individualistisen yhteiskunnan tulkitsija helposti lukee tekstiin omia lähtökohtiaan ja olettamuksiaan. Näin ollen raamatuntulkinnassa on syytä erottaa toisistaan seuraavat kaksi asiaa: 1) Mitä voidaan kuvata tekstistä löytyvillä sanoilla ja lauseilla ja toisaalta 2) mikä on yhtenevää tekstin muotoilun ja argumentoinnin kanssa. Päättötyössäni keskityin 2)-kohdan selvittämiseen. Kirjoittajan alkuperäisen tarkoituksen löytäminen ei kuitenkaan vielä riitä tulkitsijalle, sillä tämä tarkoitus on osattava vielä tuoda sieltä tänne – soveltaa nykypäivän ihmisen elämään. Tähän päättötyössäni en juurikaan puuttunut, mutta tämän kirjoitussarjan lopussa yritän jonkinlaista sovellusta saada aikaiseksi.

Päättötyöni jaejakso (Room. 7:14–25) on ollut yksi sekavimmista ja vaikeimmista kohdista tulkita. Sillä on perusteltu milloin mitäkin teologista näkemystä tai ajattelumallia. Teksti on ongelmallinen, sillä siinä on vähän, jos ollenkaan, selkeitä viitteitä minän identiteettistä. Tekstijaksolle on myös annettu liian suuri painoarvo Paavalin teologiassa ja koko kristillisessä ajattelussa. Se on monesti nähty Paavalin ihmiskäsityksen eli antropologian keskuksena, mutta tätä se ei selkeästikään ole. Paavalin tarkoitus ei nimittäin ole antaa kaiken kattavaa ihmiskäsitystä vaan kertoa lain, synnin ja kuoleman välisestä suhteesta.

Oma matkani raamatunkohdan kanssa alkoi muutamia vuosia sitten, jolloin ilman kovinkaan syvällisesti pohdintaa tulkitsin minän olevan se, miltä se kaikkein luonnollisimmin näyttää 2000-luvun suomalaisen silmissä – Paavali kristittynä. Toisaalta kuulin myös argumentteja päinvastaisesta kannasta (Paavali ennen kääntymystään), jotka olivat minusta varsin uskottavia. Jouduin hämmennyksen valtaan: argumentit molemmin puolin vaikuttivat yhtä päteviltä, mutta molemmat näkemykset eivät voineet olla totta. Joten mikä oli totuus? Tämä hämmennys sai minut tutkimaan aihetta päättötyön muodossa. Sitä aloittaessani en todellakaan osannut sanoa juuta enkä jaata minän identiteetistä. Jonkinlainen ajatus kuitenkin oli, että kyllä siinä Paavali puhuu itsestään kristittynä. Jos jostain, niin halusin pitää kiinni siitä, että Paavali puhuu joka tapauksessa itsestään – on se sitten ennen tai jälkeen kääntymyksen. Tämä hapuileva käsitykseni joutui monta kertaa muokatuksi tutustuessani aiemmin kirjoitettuun kirjallisuuteen sekä itse tekstiin.

Näin tulisi tapahtua aina luettaessa Raamattua. Sen tulisi muokata meitä eikä päinvastoin. Monesti omista ajattelumalleistaan ja -tavoistaan irti pääsemisessä auttaa tutustuminen laajempaan kristilliseen ajatteluun ja kirjoitteluun.

Tämä kirjoitus on osa pidempää sarjaa, jossa tutkin kenestä Paavali puhuu Room. 7:14-25 jakeissa. Kirjoitukset perustuvat Iso Kirja -opistossa tekemääni päättötyöhön, joka on löydettävissä kokonaisuudessaan tästä. Seuraavassa kirjoituksessa käydään läpi keskeisimmät näkemykset ja oleellisimmat argumentit puolesta ja vastaan.