Uusi perspektiivi Paavaliin, osa 2/2

Paavalin ristiriitainen minä -kirjoitussarja jatkuu. Tämä on toinen kirjoitus aiheesta uusi perspektiivi Paavaliin. Edellisessä kirjoituksessa esittelin lyhyesti uuden ja vanhan perspektiivin. Nyt keskitytään arvioimaan uutta perspektiiviä. Lopuksi pohdin myös lyhyesti onko perspektiivin valinnalla vaikutusta Room. 7:14-25 tulkintaan ja minän identifioimiseen. Mikäli et ole vielä lukenut edellistä kirjoitusta tai lukemisesta on jo jonkin aikaa, kannattaa ko. kirjoitus lukaista läpi ennen tämän kirjoituksen lukemista.
 
Uusi perspektiivi Paavaliin on varsin hajanainen virtaus keskenään joskus ristiriitaisiakin ajatuksia ja tulkintoja, joten sen arviointikin on haastavaa. Päättötyössäni arvioin uutta perspektiiviä Sandersin, Dunnin ja Wrightin esittämien ajatuksien kautta. Ensimmäisenä tartuin Sandersiin ja liittonomismiin. Vaikka Sanders tutkikin laajasti toisen temppelin ajan juutalaista kirjallisuutta, kaikkea hänkään ei voinut kahlata läpi. Tätä on yrittänyt paikata D. A. Carsonin johdolla valmisteltu kaksiosainen kirjasarja Justification and Variegated Nomism, jossa käydään läpi useiden tutkijoiden toimesta varsin kattavasti toisen temppelin ajan juutalaista kirjallisuutta. Yhteenvedossa Carson toteaa, että vaikka kirjallisuudesta onkin löydettävissä liittonomismin merkkejä, on harhaanjohtavaa ajatella sen olleen ainoa uskonnonmuoto ajanlaskun alun juutalaisuudessa. Jos näin tehdään, edellytetään toisen temppelin ajan kirjallisuudelta enemmän yhtenäisyyttä kuin siinä onkaan.

Dunnin ajatuksia siitä, että lain teot viittaisivat lähinnä ympärileikkaukseen, ruokasäädöksiin ja sapattiin, on myös kritisoitu. Kirjoittihan Paavali galatalaisille ympärileikkauksen tarkoittavan velvollisuutta pitää koko laki. Tämän lisäksi lain jakamista on pidetty ongelmallisena sekä uskonpuhdistajien että perinteisten juutalaisten toimesta. Huomioitavaa kuitenkin on, ettei Dunn itsekään rajoita lain tekoja pelkästään etnisiin rajatekijöihin. Paavalin kirjeissä konteksti kuitenkin monesti on juutalaisten suhde muihin kansoihin ja tällöin tietyt lait olisivat luonnollisesti enemmän tarkastelun kohteena kuin toiset. Toinen kritiikki Dunnin ajatuksia vastaan perustuu Room. 3:20: ”sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto”. Tämä näyttäisi osoittavan lain tekojen viittaavan meriitteihin, joilla pyritään ansaitsemaan Jumalan suosio ja pääsemään sisälle Jumalan kansaan. Toisaalta osa tästä ongelmasta katoaa, jos ymmärretään vanhurskauttaminen siten, kuten Wright sen ymmärtää. Wrightin näkemys on kuitenkin saanut kritiikkiä siitä, ettei hän ole kunnolla ymmärtänyt Lutherin ja muiden uskonpuhdistajien ajatuksia vanhurskauttamisesta.

Vaikuttaako perspektiivin valinta tutkittavan jaejakson minän identifioimiseen? Jos Stendahlin teesi (ks. edellinen kirjoitus) pitää paikkansa, luulisi perspektiivin valinnalla olevan tärkeä merkitys. Osittain ehkä yllättävästikin sekä Dunnin että Wrightin näkemykset ovat keskenään vastakkaiset ja luettavissa aiemmissa kirjoituksissa esiteltyjen perinteisten viitekehysten sisään. Näin ollen voidaan todeta, ettei perspektiivin valinnalla näyttäisi olevan vaikutusta minän identifioimiseen. Niinpä päättötyössäni jätinkin kysymyksen perspektiivistä avoimeksi.

Huom! Lukijan ei tule nyt olettaa tietävänsä kaiken uudesta perspektiivistä, sillä nämä kaksi kirjoitusta olivat vain pikaiset katsaukset Paavali-tutkimuksen nykyisiin tuuliin. Sandersin, Dunnin ja Wrightin teesit Paavalista ovat niin laajat, että jo pelkästään ko. aiheista saisi tehtyä muutamankin päättötyön tai gradun. Koska oma työni ei suoranaisesti riippunut perspektiivistä, minulle riitti lyhyt tutustuminen aiheeseen ja sen arviointi.