Tarkempia tekstihavaintoja, osa 2/3: jae 22

”sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,” (Room. 7:22)

Jos jakeessa 14 käytetty ilmaisu ’myyty synnin alle’ näyttäisi kallistavan vaakakuppia minä=ei-kristitty puolelle, niin jakeen 22 ilmaisu ’sisäinen ihminen’ näyttäisi puolestaan kallistavan vaakakuppia minä=kristitty -leiriin. Miten siis on? Mitä tämä ilmaisu tarkoittaa? Siihen perehdytään tässä kirjoituksessa, joka on osa pitkää Paavalin ristiriitainen minä -kirjoitussarjaa.

Paavalin käyttämä käsite ’sisäinen ihminen’ on harvinainen ilmaisu ja esiintyy Paavalilla tämän kohdan lisäksi vain kaksi kertaa: 2. Kor. 4:16 (”Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu”) ja Ef. 3:16 (”että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta”). Kummatkin kohdat selvästi puhuvat kristityistä, joten luonnollista olisi tulkita näin olevan myös Room. 7:22:ssa. Kysymys kuitenkin herää: Onko ’sisäinen ihminen’ jotakin sellaista, jota vain kristityillä on vai onko se osa jokaista ihmistä?

Paavali kirjoittaa sisäisen ihmisen uudistumisesta 2. Kor. 4:16:ssa. Ennen tätä uudistumista sisäisen ihmisen on luonnollisesti täytynyt olla olemassa eikä mikään näyttäisi antavan syytä olettaa, että sisäinen ihminen on aloittanut olemassaolonsa vasta ihmisen kääntymyksessä. Sen sijaan Room. 1:28:ssa (”Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia”) Paavali selkeästi vihjaa, että mieli on ollut olemassa ennen kääntymystä. Koska mielen merkitys on paljolti sama kuin sisäisen ihmisen, voidaan olettaa myös sisäisen ihmisen olleen olemassa ennen kääntymystä. Näin ollen sisäistä ihmistä voidaan pitää ihmisen kuolemattomana puolena eikä ko. ilmaus näyttäisi siten kertovan minän identiteetistä mitään.