Apologeettinen marraskuu – #apokuu

Paavalin ristiriitainen minä -kirjoitussarja on siis nyt saatu pakettiin, mutta blogini ei vaikene – ainakaan täysin. Nimittäin marraskuu tai apokuu (niin kuin itse olen sen ristinyt) alkaa ja sitä mukaan uusi kirjoitussarja, joka keskittyy apologetiikkaan eli uskon järjelliseen puolustamiseen. Tyyli ei kuitenkaan tule muuttumaan vaan pyrin pitämään kirjoitukset kohtuullisen lyhyinä. Toivottavasti tällä kertaa onnistuu myös kirjoitusten kansantajuisuuskin.

Nyt minulla ei ole mitään valmista kirjallista tuotosta, jonka voisin pilkkoa sopivan mittaisiin pätkiin (kuten oli Paavalin ristiriitaisessa minässä). Siksi aiheiden käsittely ei ole yhtä syvällistä ja ytimeen menevää kuin Paavalin ristiriitaisessa minässä. Tarkoitus olisi kuitenkin mahdollisuuksien mukaan kirjoittaa mm. seuraavista aiheista:
  • Eikö Jumala puolusta itse itseään? Mihin apologetiikkaa tarvitaan?
  • Jotain luomisesta, evoluutiosta, yms. maailman synnystä
  • Jotain Jeesuksesta ja hänen merkityksestä kristinuskoon
  • Jotain Pyhän Hengen toiminnasta
  • Jotain kärsimyksen ongelmasta
  • Voiko Jumala luoda niin suuren kiven, ettei jaksa nostaa sitä?
  • Jotain siitä, miksi minä uskon Jumalaan
Alla olevassa kuvassa olevien kirjojen lisäksi apokuun lukulistalle kuuluu Alister McGrathin Dawkins delusion sekä mahdollisesti sen vastapariksi Richard Dawkinsin Jumalharha. Lisäksi to-read -listalta löytyisi muutama muukin kristinuskoon (sellaisena kuin me sen tunnemme) lähtökohtaisesti nihkeästi suhtautuva teos. Katsotaan kerkiänkö niitä avaamaan apokuun aikana. Lämmittelyksi voitte kerrata vaikka Usko ja järki -tunnisteella olevat kirjoitukset.