Paavali antiikin retorikkona, osa 2/2

Kuten aiemmassa kirjoituksessani totesin, antiikin kreikankielessä minä-muotoa voitiin käyttää kuvaamaan laajempaa joukkoa: yleensä kirjoittaja mukaan lukien. Keskeiseksi kysymykseksi nouseekin onko tutkittava minä täysin keksitty kirjallinen hahmo vai onko siinä Paavalin omaelämäkerrallisia elementtejä. Seuraavat seikat viittaisivat siihen suuntaan, että Paavali sisällytti (ainakin jossain määrin) itsensä minään. Muutama seikka vahvistaa tätä käsitystä:

Ensinnäkin Paavali ei käytä kovin usein minä-muotoa ilman viittausta myös itseensä. 59/73 (Room. 7. ulkopuolella) minä-pronominin esiintymisistä on selvästi henkilökohtaisia ja näistä 10 esiintyy selkeästi omakohtaisissa lainauksissa. Vastaava suhde on myös minä-muotoisissa verbeissä. Ne jaksot, joissa poissulkeva minä esiintyy, eroavat selkeästi tyyliltään ja pituudeltaan Room. 7:7-25:stä. Myös Room. 7. luvun lähikontekstissa olevissa luvuissa 9-11 löytyy minä-muotoisia lauseita, jotka selkeästi eivät ole poissulkevia.

Luonnollista onkin ajatella minän viittaavan ainakin Paavaliin, ellei tekstissä selkeästi vihjata toisenlaiseen tulkintaan. Tällaista vihjausta ei Room. 7. luvusta löydy, joten vaikuttaa mahdottomalta, ettei 7:14–25 minän kokemuksessa olisi yhtään Paavalin omakohtaista kokemusta mukana.

Tämä kirjoitus on osa Paavalin ristiriitainen minä -kirjoitussarjaa. Sarja lähestyy loppuaan sillä tulossa on enää/vielä kolme kirjoitusta!