Paavalin ristiriitainen minä: lopullinen yhteenveto

Tämä on VIIMEINEN osa Paavalin ristiriitainen minä -kirjoitussarjaa. Kirjoitussarja on perustunut Iso Kirja -opistolle tekemääni päättötyöhön. Jos olet jaksanut lukea kaikki sarjan kirjoitukset, olet siis lukenut käytännössä päättötyöni läpi. Onneksi olkoon!

Päättötyössäni ja tässä kirjoitussarjassa yritin tarkastella Room. 7:14–25 jaejaksoa ilman ennakko-oletuksia minästä tai jakson tarkoituksesta. Näin on pyritty antamaan tekstin kertoa itse itsestään. Haasteena on ollut jaksossa käsiteltävien aiheiden läheinen suhde isoihin asiakokonaisuuksiin, kuten Paavalin käsitykseen ihmisestä ja lopunajoista sekä antiikin retoriikkaan. Erilaiset käsitykset näistä vaikuttavat myös minän identifioimiseen. Toinen haaste oli, että teksti itsessään on varsin niukkasanainen minän identiteetistä. Joitain johtopäätöksiä kaiken tutkimisen jälkeen olen tehnyt. Niistä voi lukea edellisestä kirjoituksestani.

Vastauksien lisäksi tutkielmani nostatti lisää kysymyksiä eli jatkotutkimuksen aiheita. Yksi tällainen hedelmällinen ja ajankohtainen tutkimuskenttä on kieliopillinen: onko kreikan verbeissä aika-elementtiä ollenkaan vai kuvaako tempukset vain toiminnan muotoa? Toinen on Room. 7:7–13 minän identiteetti ja sen vaikutus tutkittavan jaejakson minän identiteetin ymmärtämiseen. Kolmas jatkokysymys on se, kuvaako Paavali tässä lain alla olevan juutalaisen päivittäistä vai jotain erityistä kokemusta. Neljäs tärkeä kysymys on hahmottelemani kiastisen rakenteen todennäköisyys ja mahdollisuus: onko Paavalilta löydettävissä samantyyppistä rakennetta muualta roomalaiskirjeestä tai muista hänen kirjeistään?